Kahdeksas

Sinä aamuna nousin varhain jo paljon ennen häntä. Venyttelin jäykistyneitä lihaksiani, avasin ikkunaverhot ja tuijotin taivaalle. Ilma näytti selkeältä ja tyyneltä, tämä olisi hyvä päivä purjehtia aavalla merellä maininkien keinuteltavana. Leuto ja lämmin tuuli nostaisi veneen vauhdin helposti kahdeksaan solmuun jolloin pärskeet matalassakin mainingissa voisivat iskeytyä viilentävästi kasvoihin. Siitä oli jo monta vuotta kun olin kokenut sen viimeksi. Valmistelin kevyen aamiaisen sillä emme tänään menneet ulos syömään kuten tavallisesti. Aamun valmistelujen jälkeen lähtisimme suoraan satamaan ja purrelle joka odotti meitä valmiina.

Vene ei poikennut juurikaan muista samankokoisista, ainoa ero oli ehkä että tämä oli kapeampi kuin ne aikaisemmat matkaveneet joilla olin purjehtinut ja vauhti voisi siis kiihtyä vieläkin nopeammaksi. Ilma oli kuitenkin tyyni joten joutuisimme ainakin alkumatkasta käyttämään moottoreita, vasta päästyämme riittävän kauas pois rannikkoa suojaavien rinteiden takaa voisi aavan tuuli tarttua kunnolla purjeisiin. Olimme hyvissä ajoin satamassa. Järjestelyt oli hoidettu kuten olimme sopineet ja kaikki sujui oikein hyvin. Pääsimme veneeseen ilman suurempia vaikeuksia ja kannella oli riittävästi tilaa niin miehistölle kuin meille. Olin hyvin onnellinen, mieleni olisi tehnyt korkata samppanjapullo ja nauttia lasillinen pyörryttävää juomaa, mutta ajankohta oli aivan liian varhainen eikä miehistöllä ollut aikaa muilta järjestelyiltään, joten jätin mainitsematta asiasta. Hän näytti hieman jännittyneeltä, tilanne oli uusi ja outo hänelle, mutta kun silmäilin häntä leikkisästi alta kulmain hän hymyili viehättävään tapaansa. Satama oli suuri mutta tilaa veneen kääntämiseen ennen ulosajoa oli kohtuullisen vähän. Kapteeni oli määrätietoinen ja asiantunteva. Vene lipui hitaasti tyynestä satama-altaasta kohden aallonmurtajan päätä ja avovettä. Hän tarttui käteeni ja puristi sitä hiukan, ele oli levollinen joten häntä ei jännittänyt. Aallonmurtajan jälkeen kevyt tuuli hiveli kasvojani ja kun katsoin mastoon alkoi tuulimittari pyöriä hetki hetkeltä nopeammin. Se näytti lupaavalta ja sai minut tuntemaan sen saman kiihottuneen tunteen kuin joskus aiemmin. Kun purje nostetaan ja tuuli alkaa lepattaa sitä ennen sen kiristymistä, se hetki juuri ennen kuin purje saa tuulelta muodon ja ennen kuin tunnet miten vene nytkähtää tuuleen vietäväksi. Vuoren takaa tuleva tuuli pyöri kuitenkin niin että emme nostaneet purjetta vielä. Pitkästyttävän pitkään ajoimme moottoreilla ennen kuin kapteeni antoi merkin. Ensin nostettiin isopurje, koska ajoimme nyt lähes suoraan vasten tuulta se tuntu lähinnä vain hidastuttavan vauhtia. Mutta kun genua alkoi nousta vene käännettiin, tuuli tarttui siihen ja kallistuimme heti kolmekymmentä astetta. Kesti hetken ennen kuin tunsin miten tuuli alkoi viedä meitä ja sitten kone sammui.

Purjehdimme leppoisasti kapeaan salmeen ja kohti avovettä. Vene keinahteli hiukan aaltojen mukana mutta vauhti oli hidas ja asento vakaa. Rannikon kalliorinteet olivat jylhiä, kaukaa siintävät uimarannat olivat täynnä auringonpalvojia, sillä nyt oli elokuu. Veden suolainen tuoksu tunkeutui sieraimiin ja tuuli hiveli lempeästi paljasta ihoa. Katsoin häntä, mieleni teki suudella, mutta tarkkasilmäisen kapteenimme silmien alla se olisi ollut kovin sopimatonta. Kysyin häneltä: "Onko tylsää?" Hän katsoi minua, hymyili tuttuun tapaansa ja ymmärtäen kysymykseni luonteen vastasi siihen hyvin yksinkertaisesti mutta arvoituksellisesti: "Odota kun päästään perille." Siihen jäi lyhyt keskustelumme siltä erää. Mitä pidemmälle etenimme sitä voimakkaammaksi kävi tuuli ja veneen vauhti nousi. Tuulimittari pyöri vimmatusti mutta hyvin tasaisesti. Aavalla näkyi jo vaahtopäitä ja odotin ensimmäisiä pärskeitä iholleni. Se oli hyvin kaunis päivä, ehkä kaunein päivä elämässäni. Aurinko hymyili meille ja tuuli hyväili meitä. Meri oli ottanut meidät keinuvaan syliinsä aaltojen vietäviksi. Tunsin miten hän hivuttautui lähemmäs ja painautui minua vasten. Olin hyvin onnellinen, onnellisempi kuin koskaan ennen.

Puolenpäivän maissa söimme kevyen lounaan. Koska vene eteni koko ajan ja olimme kaltevassa kulmassa oli luonnollista että napsin sormin suupaloja ja ojensin ne hänen huulilleen. Tästä tapahtumasta syntyi houkutteleva leikki joka teki minut yhä ahneemmaksi ruuan suhteen. Jossain vaiheessa hän teki samoin ja alkoi jo vaikuttaa siltä että tilanne riistäytyy käsistämme jos emme pian lopeta leikittelyämme. Nuolin hänen sormiaan ja se tuntu täysin oikealta tavalta nauttia merellinen lounas veneen kannella. Hänen silmissään paloi jo aivan kuin odotus siitä että pääsemme perille, mutta samalla me molemmat nautimme tästä ateriasta paljon enemmin kuin niistä valkoisista pöytäliinoista, hyvin järjestellyistä astioista ja aterimista joita arkipäivisin kohtasimme menimme minne tahansa. Tästä olisi voinut tulla hyvä paha tapa nautinnosta joka johtaa toiseen. Tämä ei varmastikaan jäisi viimeiseksi kerraksi kun teemme näin olin siitä silloin aivan varma. Joimme lasilliset samppanjaa ja siinä samassa tunsin miten suolaisen veden pärskeet löivät ensikertaa iholleni. Se oli kuin kuohahdus juuri avatusta pullosta, mutta tuoksu, maku ja aromi olivat kovin toisenlaiset. En voinut enää estää itseäni ja suutelin häntä, ensin vain hyvin kevyesti, sitten pitkään ja hellästi. Tunsin miten suola maistui hänen huulillaan ja sinä hetkenä hänestä tuli minulle meren jumalatar, kaikkivoipa ja täydellisin olento maan päällä ja merellä. Tuuli tuntui voimistuvan sinä samana hetkenä ja vene keinahteli vähän aallokossa. Muutimme hiukan kurssia sillä tuuli tuntui kääntyneen ja purjeen lepatus kuului voimakkaammin. Vene keinui ja menetti tasapainoaan, mutta me leijuimme kuin tuulen siivillä eikä se mitä ympärillämme tapahtui tuntunut koskettavan meitä mitenkään.

Kuului rysähdys ja vene kallistui voimakkaasti nytkähtäen. Purje tarttui veteen ja genuan naru kai irtosi tai katkesi, en nähnyt mitä tapahtui mutta seuraavaksi kuului repeävä ääni. Hän paiskautui kaiteen vaijeria vasten ja putosi. En harkinnut, minulla ei ollut aikaa. Vene eteni edelleen ja hän oli pudonnut jo monta metriä sitten joten ryntäsin kaiteelle ja hyppäsin. Otin nopeasti muutaman voimakkaan vedon ja sukelsin. Pakotin silmäni auki vaikka suolainen vesi kirveli niitä. Haroin katseellani ympärilleni ja sitten näin hänet. Nopein vedoin sukelsin häntä kohti, tartuin hänen käsivarteensa ja tunsin miten hän hellästi mutta vahvasti tarttui minuun. Hän katsoi minuun lempeästi kuin hymyilleen. Ensin kaikki oli sinistä, hiukan viileää, mutta kun otin hänet syleilyyni tunsin miten lämpö siirtyi välillämme. Veden paine tuntui ensin ahdistavalta ja painoi keuhkojani kasaan. Näin miten ilmakuplat soljuivat hänen huuliltaan valkoisina ja täyteläisinä, kuin ilmapallot ne nousivat ylös taivaan sineen. Puristin itseäni häntä vasten ja annoin veden valua keuhkoihini. Se tuntui helpottavalta ja maailma ympärillä näytti muuttuvan sinisestä punaiseksi, sitten puna tummeni ja viimein oli vain pimeää. Hänen käsivartensa kannattelivat minua ja tunsin miten vajosimme yhä syvemmälle pimeyteen. Meren kohina kuulosti kaukaiselta musiikilta aina siihen hetkeen asti kunnes se vaikeni. En nähnyt enää häntä mutta tunsin miten hänen hiustensa silkki hyväili kasvojani ja sitten tunsin enää vain kädet, vartalon ja viimein jalat. Yhtäkkiä seisoimme käsikädessä. Jostain tuli valoa ja näin hänen hymyilevät kasvonsa. Hymyilin ja me lähdimme käsikädessä juoksemaan kohti tunnelin päässä hohtavaa valoa.